puhuja

Kyllä nyppi, kun luin toimittajan arvostelevan iltapäivälehdessä poliitikkoa siitä, että hänen vaalikeskustelun puheenvuorossa oli paatosta. Siis paatosko muka pilasi?  Todennäköisesti kyse oli käsitteen ymmärtämättömyydestä, sillä ilman paatosta puhe ei kiinnosta, ei kosketa, eikä herätä tunteita. Sellaisella puheella ei kannata kuulijoiden aikaa varastaa. Paatokseton puhe tappaa kuulijan – ja puhujan mahdollisuuden tavoittaa hänen mielensä. Sillä onnistuaksesi sinun pitää olla mielenkiintoisempi kuin kuulijan omat ajatukset.

Ymmärsitkö nyt varmasti? Sinun tulee siis olla mielenkiintoisempi kuin kuulijan kännylle, näytölle tai mieleen välähtävät asiat, viestit ja muistilistat tekemättömistä töistä.  Jos luulet tehtävää helpoksi, erehdyt katalasti. Siksi sinun on nostettava rimaa, jotta saisit hänen huomionsa –  edes hetkeksi.

Mitä paatos on?

Se on tajua kuulijan tunteista, siitä, miten kuulijan mielenkiinto voidaan sitoa käsillä olevaan aiheeseen. Parhaita tapoja rakentaa paatosta on kertoa käytännön esimerkkejä, analogioita ja tarinoita, joilla on kaikupohjaa kuulijan arjessa ja todellisuudessa. Hänen on puhuttava kuulijoidensa heimokieltä, ja jätettävä oma heimokielensä hetkeksi syrjään.

Palataan vielä toimittajan kritiikkiin. Todennäköisesti hän yritti sanoa, että puheessa oli vääränlaista paatosta – sellaista sattuu itse kullekin. Tällöin puhuja saattaa meidät myötähäpeän tai nolouden varaan, tai hänen maneerinsa tuntuvat päälleliimatuilta.

Olen valmentanut satojen eri yritysten henkilöstöä vuosien aikana ja lähes aina kursseilla ja tilaisuuksissa tulee väärällä palautteella lamautettuja asiantuntijoita.

Asiantuntijaa on ehkä varoitettu jo pari vuosikymmentä sitten suoritetulla esiintymiskurssilla ”ettei saa heilua” (näkisipä!). Sen seurauksena hän jäätyy täysin kameran edessä, koska mieli muistaa vain kiellon.

Toista on varoitettu hymyilemästä, jottei hän menetä uskottavuuttaan. Kiellon seurauksena hän on lähes ilmeetön, korostetun viileä tai luvattoman energiaton astuessaan yleisönsä eteen. Sellainen puhuja tappaa yleisönsä nopeasti.

Ja kun toimittaja moittii poliitikkoa paatoksesta, on riskinä ettei hän enää uskalla koskettaa, avautua yleisönsä edessä, vaan maatuu juuri niin värittömäksi kuin kanssakilpailijansa. Se olisi meidän kaikkien tappio.

En usko poisoppimiseen, mutta uskon uuden oppimiseen, siihen, että jo osaamamme päälle voimme rakentaa uusia taitoja, jotka muuttavat myös alla olevat kerrokset. Mahdollisuuteen  houkuttelu on kieltoa väkevämpi. Oppiminen syntyy oivalluksesta, että edessämme oleva on parempaa kuin taakse jätetty.

Ihmiset, kehukaa toisianne hyvästä paatoksesta. Sitä me tarvitsemme, puhujina ja kuulijoina.  Puheita, jotka koskettavat ja kiinnostavat.

 

Unna Lehtipuu

Unna Lehtipuu on Viestintätoimiston Framillan kippari, puhuja ja tietokirjailija, joka on jo parinkymmenen vuoden ajan valmentanut erinomaisin palauttein johtajia ja asiantuntijoita puhe- ja mediaviestinnän sekä viestintästrategian hiomisessa. Unna tulee mielellään sparraamaan myös sinua ja tiimiäsi siitä, miten viestintäsi muuttuu vastustamattomaksi. Älä aikaile, vaan pyydä tarjous Unnan valmennuksesta

NÄIN VAIKUTAT JUMAL- JA PAHOLAISTERMEILLÄ

  USA:n meneillään olevat presidentinvaalit olivat todellista jumal- ja paholaistermien kilpajuoksua. Kukapa voi vastustaa ehdokasta, joka väittää edustavansa vapautta tai rakkautta. Opi hyödyntämään parhaat retoriset tehokeinot omissa esityksissä Framillan...

Ministeri Kulmuni sohaisi suomalaista häpeäkulttuuria

    Case Kulmuni sai oikeutetusti aikaan keskustelua eduista ja verovaroista. Itseäni keskustelussa kiusasi sivuääninä tulleet kommentit siitä, että ministeriksi valitun henkilön pitäisi valmiiksi olla kympin viestijä. Höpönpöpö. Ei ihme, että Suomi edelleen...

Älä kirjoita keskisormella

Lentokoneen lähtö myöhästyy. Ensin näyttää siltä, että vain tunnin. Tunnin kuluttua lähtöportti vaikuttaa elottomalta. Jonkin ajan kuluttua kenttävirkailija saapuu kertomaan, että lähtö viivästyy, mutta vielä ei tiedetä, kuinka paljon. Silloin portilla odottavan...

Yritys, tässä voittoisa kaavasi pitchaukseen

Yritys, tässä voittoisa kaavasi pitchaukseen

Yritys, tässä voittoisa kaavasi pitchaukseen (eli viestinnän sparraajan kootut horror-elämykset) Kun ensimmäiset viisi digialan yritystä ovat pitäneet puolitoistaminuuttiset pitchauksensa sadan finalistin lavalla KasvuOpenissa, ymmärrän etten...

Miksi johtaja ei puhu?

Miksi johtaja ei puhu?

Miksi meidän johtaja ei avaa suutaan?  Asiantuntijaporukan kahvipöydässä virisi keskustelu siitä, miksi niin harva johtaja uskaltaa ottaa kantaa ajankohtaisiin kysymyksiin, jotka linkittyvät yllättävänkin tiukasti yrityksen bisneksiin. Yhtenä esimerkkinä...

Pyydä tarjous esiintymistaidon valmennuksesta!

Tilaa Framillan uutiskirje

Liittymällä Framillan uutiskirjeen tilaajaksi annan Framillalle luvan lähettää sähköpostiini ajankohtaista asiaa viestinnästä ja kutsuja tapahtumiin. Voit milloin tahansa poistua listalta ja poistaa tietosi rekisteristämme.

Kiitos uutiskirjeen tilauksesta!

Share This