Markkinointi&Mainonta lehti kertoi lokakuussa 2005, että ”Podcast on pop”. Podcastin tulemisesta on puhuttu siitä saakka, nyt siis jo toistakymmentä vuotta. Välillä ennustajaeukot ovat povanneet podcastien vaipuvan kokonaan unholaan. Nyt näyttää kuitenkin siltä, että podcasteista on todellakin tulossa pop.
Listasimme alle esimerkinomaisesti kuusi seikka, jotka vahvistavat sitä, että juuri nyt on otollinen aika podcastien vahvalle rantautumiselle myös Suomeen.
Teknologiset valmiudet
Älylaitteet ovat vallanneet suomalaisten taskut. Podcast-sovellukset löytyvät tämän päivän älylaitteista esiasennettuina. Myös monissa uusissa ja uudehkoissa autoissa on usein valmiina bluetooth-ratkaisu, joten esim. podcastin kuuntelu on helppoa sekä samalla vaivatonta.
Podcast on työnteon uusi äänimaisema
Tänä päivänä työtä tehdään yhä useammin avokonttoreissa sekä erilaisissa yhteisöllisissä työtiloissa – coworkeissa, joissa esimerkiksi työrauhan vuoksi kuulokkeet ovat varsin tavallinen ratkaisu. Podcast toimii usein myös työnteon äänimaisemana.
Entistä liikkuvampi elämäntyyli
Suomalaiset liikkuvat entistä enemmän. Niissä hetkissä äänisisältö on vahvasti mukana. Katso huomenaamuna moniko kanssamatkustaja käyttää työmatkabussissa, -junassa tai metrossa kuulokkeita? Entä kuntosalilla tai lenkillä? 72 % podcastien kuuntelijoista kuuntelee niitä juuri matkapuhelimen kautta. Joko kuulokkeilla tai esim. autossa bluetoothin kautta.
Podcast on intohimomedia
Uskomme, että massamedian aika on tavallaan ohi. Ihmiset siirtyvät kuluttamaan sisältöjä, jotka massamedian kultakaudella tuntuivat niche-sisällöiltä. Podcasteja kuuntelee neljännes suomalaisista, eikä esimerkiksi koiraharrastajin, veneilijöitä tai vaikka golfareita enää oikein niche-yleisöksi voi sanoa. Podcast toimii parhaiten, johonkin tiettyyn asiaan tiukasti rajatuilla sisällöissä. Podcast on intensiivinen, melkoisen jakamattoman huomioarvon media. Sitä voisi kutsua vaikka intohimomediaksi.
Äänikirjat ja television suoratoistopalvelut
Myös äänikirjojen nousua on odoteltu pitkään. Vuoden 2018 voi todeta olevan niiden läpimurtovuosi. Useat toimijat tarjoavat niitä edulliseen kuukausihintaan. Samoin kävi useampi vuosi sitten television osalle. Kuluttajat ovat tottuneet nauttimaan niistä sisällöistä, joista todella pitävät. Eikä niistä, mitä kanavalta sattuu tulemaan. Se tukee myös podcastien yleistymistä.
Kansainväliset trendit
Podcastien kuuntelu on vahvassa nousussa maailmalla. Yhdysvalloissa podcastit ovat nousseet merkittävän suuren kansanosan suosioon. Ruotsissa suosituimmat podcastit vetävät puoleensa viikkotasolla jo puoli miljoonaa kuuntelijaa. Radiomedian lokakuisen podcast-tutkimuksen mukaan jo miljoona suomalaista kuuntelee kuukausittain podcasteja. Ja joka neljäs vastaaja aikoo lisätä podcastien kuuntelua.
Miljoona suomalaista kuuntelee podcasteja
Radiomedia ry julkaisi lokakuussa uunituoreen podcast-tutkimuksen. Se vahvisti markkinoiden tuntoja. Podcasteilla jo Suomessakin miljoonayleisö.Muutamia poimintoja tutkimuksestapodcasteja kuuntelee kuukausittain jo yli miljoona henkilöäjoka neljännes...
Hear’n Go! Deloitte lähti mukaan podcastaamaan
”Deloittella on talo täynnä tietoa. Kiinnostavia keskusteluja asiakkaiden sekä kumppaneiden kanssa käydään päivittäin satoja. Pohdimme viestinnässä, että on sääli pitää herkullisia teemoja vain omien seiniemme sisällä. Siksi päätimme kutsua sidosryhmiämme...
Framillasta saat kaiken podcasteihin!

Framillan podcast-toiminnasta vastaa Podcastory.fi, jonka takaa löydät Framillasta tutut viestinnän ja digitaalisen markkinoinnin ammattilaiset.
Podcastoryn palvelut kattavat kaiken podcasteihin kuuluvan
– konseptoinnin
– konsultoinnin
– sisältösuunnittelun ja -tuotannon
– tuotantopalvelun
– jakelun ja markkinoinnin
Lisäksi valmennamme podcastien osallistujia muun muassa puhe- ja mikrofonitekniikassa.

